Pentujen jatkokurssi 5 krt

Hintaluokka: 137,00 € - 164,00 €

Tervetuloa kurssille

 

Koulutuksen kuvaus

Tämä kurssi on suunnattu pennuille, joilla on jo hieman pohjaa koulutuksesta ja jotka ovat valmiita viemään taitoja seuraavalle tasolle. Mukaan ovat tervetulleita myös nuoret koirat, joilla teini-ikä on jo alkanut pilkahdella – eli jos arjen taidot välillä vähän unohtuvat ja korvat ovat lähinnä koristeena.

Jatkokurssilla syvennämme aiemmin opittuja taitoja ja rakennamme niistä entistä varmemman osan arkea. Harjoittelemme mm. hihnakäyttäytymistä, ohituksia ja rauhoittumista erilaisissa tilanteissa – lisäten vähitellen häiriöitä ja vaikeustasoa, jotta taidot toimivat oikeassa elämässä, eivät vain treenikentällä.

Kurssin keskiössä on hyvä yhteistyö: opetellaan tekemään asioita yhdessä niin, että koira haluaa osallistua ja ymmärtää mitä siltä toivotaan. Vahvistamme koiran keskittymistä, oma-aloitteisuutta ja kykyä toimia ohjaajan kanssa myös silloin, kun ympäristö tarjoaa häiriöitä.

Saat kurssilta työkaluja erityisesti siihen vaiheeseen, kun koiran huomio alkaa suuntautua ulkopuolisiin häiriöihin ja keskittyminen pätkii – eli ihan normaaliin nuoren koiran elämään. Tavoitteena ei ole täydellinen suorittaminen, vaan toimiva, luottamukseen perustuva arki.

Tämä kurssi sopii sinulle, jos haluat lisää varmuutta tekemiseen, sujuvuutta arkeen ja paremman yhteyden koiraasi!

Koulutuksen sisältö

Harjoituskertoja on 5, kesto n. 60 minuuttia.
Ryhmäkoko enintään 6 pentua.

HUOM! Kurssiin sisältyy myös nettiluento, jonka voit käydä kuuntelemassa juuri silloin kun sinun aikatauluihisi parhaiten sopii. Löydät linkin luennolle tilausvahvistuksestasi.

Kurssin sisältöön kuuluu lisäksi  kattava ja sinulle täysin ilmainen lisämateriaali, joka saapuu sinulle sähköpostitse kurssin tilausvahvistuksen mukana. Näin saat entistä monipuolisemman koulutuspaketin!

Tämän lisäksi muistutamme, että perheenjäsenet ovat aina tervetulleita seuraamaan koulutuksia, ihan ilmaiseksi!

 

Asiakasetu

Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran.  MUISTA varata paikkasi ylimääräiselle koulutuskerralle/korvauskerralle täältä. 

 

Koulutuskerran korvaaminen

Yksi koulutuskerta on mahdollista korvata kurssin aikana osallistumalla korvauskerralle, kun poissaolosta on ilmoitettu etukäteen (vähintään 24 tuntia ennen kyseistä poissaolokertaa). Poissaolosta tulee ilmoittaa asiakaspalveluumme sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi, jotta voi varata korvauskerran. Kerro samalla mille korvauskerralle osallistutte. Sairastapauksista johtuvista pidemmistä poissaoloista ja äkillisistä sairaspoissaoloista sovitaan tilanteen mukaan.

MUISTA varata paikkasi korvauskerralle täältä. 

 

Jatkokurssit

Pentujen jatkokurssin jälkeen voit halutessasi jatkaa arjen taitojen harjoittelua esim. arjen tottelevaisuuskurssilla tai hihnakurssilla. Voit myös siirtyä tavoitteellisten pentujen ryhmään, jos haluat tulevaisuudessa harrastaa vaikkapa tokoa tai rally-tokoa. Myös tokon tai rally-tokon alkeiskurssit sopivat jo pennuille!

 

Pentujen jatkokurssi – kohti sujuvaa arkea ja varmaa yhteistyötä 🐾

Vaihtoehdot
pe 7.8.-4.9.klo 19.30-20.30Csilla137 €
to 3.9.-1.10.klo 18.30-19.30 - pienryhmäSaila164 €
pe 16.10.-13.11.klo 17.30-18.30 - pienryhmäVeera164 €
pe 20.11.-18.12.klo 18.30-19.30Csilla137 €
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto

Saatat myös pitää...