
TEHOTUNTI: Näyttelytreeni
24,00 €
Näyttelytreeniä Koirakoutsiareenalla! Mukaan voivat tulla niin aloittelijat, kuin kokeneemmatkin näyttelyissä kävijät, koulutus soveltuu MAINIOSTI MYÖS PENNUILLE.
Koulutuksen sisältö
Tunnilla harjoitellaan koirakon esiintymistä ja kouluttaja antaa yksilöllisiä vinkkejä ja treeniohjeita, joiden avulla niin koira kuin ohjaajakin voivat esiintyä vielä paremmin ja nauttia kehässä olosta yhdessä.
Enintään 6 koiraa mahtuu mukaan.
Huomaathan, että näyttelytreeneissä keskitytään nimenomaan näyttelytaitojen harjoitteluun! Jos koirasi tarvitsee apua vaikkapa rentoon vieraiden ihmisten lähestymiseen tai hihnakäytöksen harjoitteluun, pidämme erikseen tehotunteja, joilla keskitytään käsittelyharjoituksiin, arkojen koirien sosiaalistamiseen (tai kurssimuotoisena esimerkiksi arkajalkojen kurssi) tai esimerkiksi hihnakäytökseen.
Jatkokurssit
Näyttelytreeni on yksittäinen irtotunti, jolle voit osallistua silloin kuin sinulle sopii. Halutessasi voit osallistua vaikka viikoittain, jolloin toistuva treenaaminen antaa sinulle parhaan lopputuloksen.
Jos haluat kattavamman tiedon näyttelyissä käymisestä sekä varmemman jatkumon treeneihisi, suosittelemme tutustumaan näyttelykurssiin.
Vaihtoehdot
| ti 14.4. | klo 16.30-17.30, erityisesti ohjaajan toiminta | Nadja | 24 € |
| ti 14.4. | klo 19.30-20.30, erityisesti liikkuminen | Nadja | 24 € |
| ke 15.4. | klo 16.30-17.30 | Veera | 24 € |
| ti 21.4. | klo 16.30-17.30, erityisesti käsittely | Nadja | 24 € |
| ti 21.4. | klo 19.30-20.30, erityisesti ohjaajan toiminta | Nadja | 24 € |
| ke 22.4. | klo 16.30-17.30 erityisesti liikkuminen | Veera | 24 € |
| ti 28.4. | klo 16.30-17.30 | Nadja | 24 € |
| ti 28.4. | klo 19.30-20.30, erityisesti käsittely | Nadja | 24 € |
| ti 5.5. | klo 19.30-20.30, erityisesti ohjaajan toiminta | Nadja | 24 € |
| ke 6.5. | klo 15.30-16.30 | Veera | 24 € |
| ti 12.5. | klo 19.30-20.30, erityisesti liikkuminen | Nadja | 24 € |
| ti 19.5. | klo 19.30-20.30 | Nadja | 24 € |
| ti 26.5. | klo 19.30-20.30, erityisesti käsittely | Nadja | 24 € |
| ti 2.6. | klo 19.30-20.30, erityisesti ohjaajan toiminta | Nadja | 24 € |
| ti 9.6. | klo 16.30-17.30 erityisesti liikkuminen | Nadja | 24 € |
| ti 9.6. | klo 19.30-20.30 | Nadja | 24 € |
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto
Saatat myös pitää...
-

Näyttely
Näyttelykurssi pennuille 5 krt
129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.129,00 € -

Näyttely
Näyttelykurssi 5 krt
129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.129,00 € -

Muu, Pohja/tukitaidot
Käsittelykurssi 3 krt
72,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.72,00 €
Tutustu myös
-

Muu
TEHOTUNTI: Temppu-/aktivointitunti joka koiralle!
24,00 € – 27,00 €Hintaluokka: 24,00 € - 27,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.24,00 € – 27,00 €Hintaluokka: 24,00 € - 27,00 € -

Toko, PK-tottis
TEHOTUNTI: Nouto
27,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.27,00 € -

Arjen taidot
TEHOTUNTI: pentujen luoksetulo ja rauhoittuminen
24,00 € – 27,00 €Hintaluokka: 24,00 € - 27,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.24,00 € – 27,00 €Hintaluokka: 24,00 € - 27,00 €






