
TEHOTUNTI: Näyttelytreeni
24,00 €
Näyttelytreeniä Koirakoutsiareenalla! Mukaan voivat tulla niin aloittelijat, kuin kokeneemmatkin näyttelyissä kävijät, koulutus soveltuu MAINIOSTI MYÖS PENNUILLE.
Koulutuksen sisältö
Tunnilla harjoitellaan koirakon esiintymistä ja kouluttaja antaa yksilöllisiä vinkkejä ja treeniohjeita, joiden avulla niin koira kuin ohjaajakin voivat esiintyä vielä paremmin ja nauttia kehässä olosta yhdessä.
Enintään 6 koiraa mahtuu mukaan.
Huomaathan, että näyttelytreeneissä keskitytään nimenomaan näyttelytaitojen harjoitteluun! Jos koirasi tarvitsee apua vaikkapa rentoon vieraiden ihmisten lähestymiseen tai hihnakäytöksen harjoitteluun, pidämme erikseen tehotunteja, joilla keskitytään käsittelyharjoituksiin, arkojen koirien sosiaalistamiseen (tai kurssimuotoisena esimerkiksi arkajalkojen kurssi) tai esimerkiksi hihnakäytökseen.
Jatkokurssit
Näyttelytreeni on yksittäinen irtotunti, jolle voit osallistua silloin kuin sinulle sopii. Halutessasi voit osallistua vaikka viikoittain, jolloin toistuva treenaaminen antaa sinulle parhaan lopputuloksen.
Jos haluat kattavamman tiedon näyttelyissä käymisestä sekä varmemman jatkumon treeneihisi, suosittelemme tutustumaan näyttelykurssiin.
Vaihtoehdot
la 10.5. | klo 16-17, erityisesti käsittely | Satu | 24 € |
ti 20.5. | klo 19.30-20.30 | Nadja | 24 € |
ti 27.5. | klo 19.30-20.30, erityisesti käsittely | Nadja | 24 € |
ke 28.5. | klo 19-20, erityisesti käsittely | Veera | 24 € |
ti 3.6. | klo 19.30-20.30, erityisesti ohjaajan toiminta | Nadja | 24 € |
ke 4.6. | klo 19-20 | Veera | 24 € |
to 5.6. | klo 19.30-20.30 | Satu | 24 € |
to 12.6. | klo 19.30-20.30 | Satu | 24 € |
ti 17.6. | klo 18.30-19.30, erityisesti liikkuminen | Nadja | 24 € |
to 19.6. | klo 19.30-20.30 | Satu | 24 € |
ti 24.6. | klo 18.30-19.30 | Nadja | 24 € |
to 26.6. | klo 19.30-20.30 | Satu | 24 € |
ti 1.7. | klo 17.30-18.30 | Nadja | 24 € |
ti 1.7. | klo 18.30-19.30, erityisesti käsittely | Nadja | 24 € |
to 3.7. | klo 19.30-20.30 | Satu | 24 € |
ti 8.7. | klo 17.30-18.30 | Nadja | 24 € |
ti 8.7. | klo 18.30-19.30 | Nadja | 24 € |
Saatat myös pitää...
Tutustu myös
-
Muu, Arjen taidot
TEHOTUNTI: Reaktiivisten koirien arkitaidot
24,00 € – 27,00 €24,00 € – 27,00 € -
Arjen taidot, Rally-toko, Toko, Koiratanssi, Näyttely, PK-tottis
Tasapainoa ja rauhoittumista arkeen ja harrastuksiin -koulutusilta
110,00 €110,00 € -
Muu, Rally-toko, Toko, PK-tottis
TEHOTUNTI: reaktiivisten koirien harrastusryhmä
27,00 €27,00 €