
Arjen tottelevaisuuskurssi 10 krt
265,00 €
Tervetuloa kurssille
Arjen tottelevaisuuskursseilla keskitymme aikuisen koiran tärkeisiin arjen taitoihin. Harjoittelemme käytännön tilanteita, kuten rauhoittumista erilaisissa ympäristöissä, hihnakäyttäytymistä ja ohituksia. Lisäksi syvennymme perustottelevaisuuteen sekä vahvistamme koiran ja ohjaajan välistä selkeää kommunikaatiota ja yhteistyötä. Käymme läpi koiran kouluttamisen perusperiaatteita ja sitä, miten ohjaajan toiminta vaikuttaa koiran käyttäytymiseen arjessa.
Koulutuksen kuvaus
Tämä pidempi, 10 kerran kurssi tarjoaa sinulle ja koirallesi enemmän harjoitteluaikaa kuin lyhyempi viiden kerran kurssi. Pidempi kokonaisuus mahdollistaa taitojen etenemisen rauhallisesti vaihe vaiheelta, ilman kiirettä. Saat enemmän ohjausta haastekohtiin, aikaa syventää koiran osaamista kuin myös mahdollisuuden harjoitella monipuolisemmin erilaisissa tilanteissa. Useimmat koirat kehittyvät parhaiten, kun taitoja päästään toistamaan ja vahvistamaan pidemmän ajan kuluessa – näin opituista taidoista syntyy pysyvämpiä arjen tapoja. Kurssin tavoitteena onkin rakentaa aidosti sujuva, stressitön ja miellyttävä arki aikuisen koiran kanssa.
Koulutuksen sisältö
Harjoituskertoja on 10, kesto n. 60 minuuttia.
Ryhmäkoko enintään 6 koirakkoa.
HUOM! Kurssiin sisältyy myös nettiluento, jonka voit käydä kuuntelemassa juuri silloin kun sinun aikatauluihisi parhaiten sopii. Löydät linkin luennolle tilausvahvistuksestasi.
Kurssin sisältöön kuuluu kattava ja sinulle täysin ilmainen lisämateriaali, joka saapuu sinulle sähköpostitse kurssin tilausvahvistuksen mukana. Näin saat entistä monipuolisemman koulutuspaketin!
Tämän lisäksi muistutamme, että perheenjäsenet ovat aina tervetulleita seuraamaan koulutuksia, ihan ilmaiseksi!
Asiakasetu
Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran. MUISTA varata paikkasi ylimääräiselle koulutuskerralle/korvauskerralle täältä.
Koulutuskerran korvaaminen
Yksi koulutuskerta on mahdollista korvata kurssin aikana osallistumalla korvauskerralle, kun poissaolosta on ilmoitettu etukäteen (vähintään 24 tuntia ennen kyseistä poissaolokertaa). Poissaolosta tulee ilmoittaa Kristalle sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi, jotta voi varata korvauskerran. Kerro samalla mille korvauskerralle osallistutte. Sairastapauksista johtuvista pidemmistä poissaoloista ja äkillisistä sairaspoissaoloista sovitaan tilanteen mukaan.
MUISTA varata paikkasi korvauskerralle täältä.
Jatkokurssit
Arjen tottelevaisuuskurssin jälkeen voit halutessasi jatkaa arjen taitojen harjoittelua esim. hihna- ja ohituskurssilla tai voit myös aloittaa harrastamaan esimerkiksi koiratanssia alkeiskurssilla, TOKOa alkeiskurssilla tai rally-tokoa alkeiskurssilla.
Vaihtoehdot
| ke 11.2.-15.4. | klo 20.30-21.30 | Eden | 265 € |
| to 19.3.-21.5. | klo 20.30-21.30 | Csilla | 265 € |
| pe 1.5.-10.7. ( ei 19.6. ) | klo 19.30-20.30 | Csilla | 265 € |
Tutustu myös
-

Toko
Tokon alkeiskurssi 5 krt
116,00 € – 129,00 €Hintaluokka: 116,00 € - 129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.116,00 € – 129,00 €Hintaluokka: 116,00 € - 129,00 € -

Toko
Pentujen tokokurssi 10 krt
239,00 € – 265,00 €Hintaluokka: 239,00 € - 265,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.239,00 € – 265,00 €Hintaluokka: 239,00 € - 265,00 € -

Rally-toko
Pentu-rallykurssi 10 krt
265,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.265,00 €






