Tokon alkeiskurssi 10 krt
265,00 €
Koiran hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että koira saa tehdä töitä myös aivoillaan. TOKO eli kilpatottelevaisuuskoulutus on yksi mahdollisuus yhteiseen harrastukseen ja sitä voi harrastaa kaikkien koirien kanssa, ikään tai rotuun katsomatta! Kokeneiden ja aktiivisesti kilpailevien TOKO-koutsiemme kanssa käydään läpi eri toko-luokissa esiintyvät liikkeet ja harjoitellaan niiden optimaalista suorittamista. Tämä kurssin tavoitteena on antaa hyvät lähtökohdat tottelevaisuuskilpailuihin. Lähdemme liikkeelle koulutuksen alkeista, kuitenkin koirakon taso huomioiden. TOKO-koulutukset sopivat myös pennuille, joko pentukurssin lisäksi tai ilman! Toko-kursseja järjestetään sekä kurssimuotoisesti että valmennusryhmä- eli “valkku”-koulutuksina.
Kurssin sisältö
Alkeiskurssit keskittyvät nimensä mukaisesti TOKOn alkeisiin. Tämä kurssi sisältää 10 käytännön harjoituskertaa enintään 5 koirakon ryhmissä.
Huom! Jos et ole kiinnostunut kilpatokosta, vaan haluat ensisijaisesti harjoitella arjen tottelevaisuutta ja haluat kehittää koiran ja ohjaajan suhdetta jokapäiväisessä elämässä, voitte osallistua esimerkiksi arjen tottelevaisuuskurssille.
Kurssin sisältöön kuuluu kattava ja sinulle täysin ilmainen lisämateriaali, joka saapuu sinulle sähköpostitse kurssin tilausvahvistuksen mukana. Näin saat entistä monipuolisemman koulutuspaketin!
Tämän lisäksi muistutamme, että perheenjäsenet ovat aina tervetulleita seuraamaan koulutuksia, ihan ilmaiseksi!
Asiakasetu
Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran. MUISTA varata paikkasi ylimääräiselle koulutuskerralle/korvauskerralle täältä.
Koulutuskerran korvaaminen
Yksi koulutuskerta on mahdollista korvata kurssin aikana osallistumalla korvauskerralle, kun poissaolosta on ilmoitettu etukäteen (vähintään 24 tuntia ennen kyseistä poissaolokertaa). Poissaolosta tulee ilmoittaa Kristalle sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi, jotta voi varata korvauskerran. Kerro samalla mille korvauskerralle osallistutte. Sairastapauksista johtuvista pidemmistä poissaoloista ja äkillisistä sairaspoissaoloista sovitaan tilanteen mukaan.
Jatkokurssit
TOKOn alkeiskurssin jälkeen voit jatkaa TOKOn jatkokurssille, johon kuuluu 10 käytännön kertaa. Jos haluat harjoitella lisää, mutta et tähtää TOKO-kokeisiin, voit osallistua esimerkiksi höntsy-TOKOon. Tarjoamme myös ammattitaitoista koulutusta valmennusryhmissä koirakoille, jotka haluavat harjoitella viikoittain TOKOa. Valkkuryhmistä voit lukea lisää täältä.
Vaihtoehdot
su 27.10.-19.1. (ei 20.10., 24.11., 29.12., 5.1.) | klo 11-12 | Elli | 265 € |