Teinistä arjen sankariksi, (yli 8 kk pennut, jatkokurssi Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssille)

250,00 

Teinistä arjen sankariksi -kurssi on yli 8 kuukauden ikäisille koirille tarkoitettu kurssi. Kurssi on ensisijaisesti suunniteltu Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssin käyneiden jatkokurssiksi. Kurssi sisältää kouluttajan vetämän luennon ja lisäksi 9 harjoituskertaa.

 

Kenelle
  • Yli 8 kk ikäisille pennuille/teinikoirille
  • Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssin käyneille

 

Kurssin sisältö
  • Luento (1,5-2h) + 9 käytännön harjoituskertaa
  • Käytännön harjoituksissa jatketaan samojen aiheiden parissa kuin Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssilla, mutta harjoitteisiin lisätään vaikeutta ja monipuolisuutta. Kurssilla harjoitellaan myös uusia taitoja sujuvan arjen saavuttamiseksi. Harjoiteltavia arjen taitoja ovat esimerkiksi hihnakäytös, rauhoittuminen, paikallaolo, perustottelevaisuus, ohitukset, luoksetulo.
  • Syvennetään ohjaajan taitoja kouluttaa ja palkata koiraansa
Osallistumalla kurssille, takaat itsellesi moneksi viikoksi ammattilaisen tuen ja avun, jolloin et jää yksin, vaikka koiran kasvaessa esiin nousisi uusia haasteita esimerkiksi hihnakävelyn, yksin olemisen, mörkökauden tai ylimääräisen energian purkamisen kanssa.
HUOM! Luennot pidetään Koirakoutsiareenalla, yläkerran luentotilassa. Luennosta ei ole saatavilla tallennetta jälkikäteen. 
HUOM! Jos olet käynyt jo Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssin voit valita, tuletko luennolle vai valitsetko  ylimääräisen korvauskerran täältä
Luennon pohja on sama kuin Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssilla, mutta kysymysten ja keskustelun myötä luentojen sisältö voi vaihdella eri kerroilla.
Tavoitteet
  • Vahvistaa ja syventää vuorovaikutteista, hyvää ja toimivaa suhdetta ohjaajan ja koiran välillä
  • Vahvistaa koiran arjen taitoja ja saada aikaan sujuva arkikäyttäytyminen.
  • Antaa koiran ohjaajalle tietoa ja taitoa koiran kouluttamiseen
  • Opettaa koiran ohjaajaa lukemaan entistä paremmin omaa koiraansa ja toimimaan koiransa kanssa myös koiran kannalta loogisesti ja johdonmukaisesti.

 

Asiakasetu

Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran.  MUISTA varata paikkasi ylimääräiselle koulutuskerralle/korvauskerralle täältä. 

 

Koulutuskerran korvaaminen

Kaksi koulutuskertaa on mahdollista korvata kurssin aikana osallistumalla korvauskerralle, kun poissaolosta on ilmoitettu etukäteen (vähintään 24 tuntia ennen kyseistä poissaolokertaa). Poissaolosta tulee ilmoittaa Kristalle sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi, jotta voi varata korvauskerran. Kerro samalla mille korvauskerralle osallistutte. Sairastapauksista johtuvista pidemmistä poissaoloista ja äkillisistä sairaspoissaoloista sovitaan tilanteen mukaan.

MUISTA varata paikkasi korvauskerralle täältä. 

 

Jatkokurssit

Jos haluat tämän kurssin jälkeen syventää arjen taitojen osaamista, suosittelemme jatkokurssiksi Arjen taitojen jatkokurssia

Vaihtoehdot
luento su 1.10. klo 14-16, käytännön harjoitukset su 22.10.-17.12.klo 18-19Pia250 €
luento su 29.10. klo 14-16, käytännön harjoitukset pe 3.11.-19.1. (tauko 22.12.-5.1.)klo 17.30-18.30Saila250 €
luento su 10.12. klo 14-16, käytännön harjoitukset ke 13.12.-21.2. (tauko 27.12., 3.1.)klo 18.30-19.30Riina250 €
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto
Poista

Kerro hieman koirastasi ja taustastasi niin kouluttajamme pystyy suunnittelemaan kurssikerrat mahdollisimman hyvin kurssilaisia palveleviksi

Tuotetunnus (SKU): 965640-1-1 Osastot: , , , , , ,