
Pennusta tasapainoiseksi teiniksi -kurssi
239,00 € – 265,00 €Price range: 239,00 € through 265,00 €
Tervetuloa kurssille
Koulutuksen kuvaus
- 2-8kk ikäisille pennuille
- Ensimmäistä kurssiaan etsiville
- Pentueskarin käyneille
- Käytännön harjoituksissa harjoitellaan arjessa tarvittavia taitoja, kuten hihnakäytös, rauhoittuminen, paikallaolo, perustottelevaisuus, ohitukset, luoksetulo
- Harjoitellaan koiran kouluttamista, palkkaamista ja muita kouluttajan taitoja
- Osallistumalla kurssille, takaat itsellesi moneksi viikoksi ammattilaisen tuen ja avun, jolloin et jää yksin, vaikka pennun kasvaessa esiin nousisi uusia haasteita esimerkiksi hihnakävelyn, yksin olemisen, mörkökauden tai ylimääräisen energian purkamisen kanssa.
- Luoda vuorovaikutteinen, hyvä ja toimiva suhde ohjaajan ja koiran välille
- Vahvistaa koiranpennun omaa aktiivisuutta (oppimiseen ja aktiivisuus kohti omaa ohjaajaa), tarjoamista ja leikkimistä ohjaajansa kanssa.
- Antaa koiran ohjaajalle tietoa ja taitoa koiran kouluttamiseen
- Opettaa koiran ohjaajaa lukemaan omaa koiraansa ja toimimaan koiransa kanssa myös koiran kannalta loogisesti ja johdonmukaisesti.
Koulutuksen sisältö
Harjoituskertoja on 10, kesto n. 60 minuuttia.
Ryhmäkoko enintään 6 pentua.
HUOM! Kurssiin sisältyy myös nettiluento, jonka voit käydä kuuntelemassa juuri silloin kun sinun aikatauluihisi parhaiten sopii. Löydät linkin luennolle tilausvahvistuksestasi.
Tämän lisäksi muistutamme, että perheenjäsenet ovat aina tervetulleita seuraamaan koulutuksia, ihan ilmaiseksi!
Asiakasetu
Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran. MUISTA varata paikkasi ylimääräiselle koulutuskerralle/korvauskerralle täältä.
Koulutuskerran korvaaminen
Kaksi koulutuskertaa on mahdollista korvata kurssin aikana osallistumalla korvauskerralle, kun poissaolosta on ilmoitettu etukäteen (vähintään 24 tuntia ennen kyseistä poissaolokertaa). Poissaolosta tulee ilmoittaa Kristalle sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi, jotta voi varata korvauskerran. Kerro samalla mille korvauskerralle osallistutte. Sairastapauksista johtuvista pidemmistä poissaoloista ja äkillisistä sairaspoissaoloista sovitaan tilanteen mukaan.
MUISTA varata paikkasi korvauskerralle täältä.
Jatkokurssit
Jos haluat tämän kurssin jälkeen syventää arjen taitojen osaamista, suosittelemme arjen tottelevaisuuskurssia.
Vaihtoehdot
ke 3.9.-5.11. | klo 19.30-20.30 | Viivi | 265 € |
pe 12.9.-14.11. | klo 17.30-18.30 | Saila | 265 € |
to 2.10.-4.12. | klo 17.30-18.30 | Viivi | 265 € |
su 19.10.-21.12. | klo 19-20 | Viivi | 265 € |
ke 12.11.-28.1. ( ei 24.12., 31.12. ) | klo 18.30-19.30 | Kirsi | 265 € |
pe 21.11.-6.2. ( ei 26.12., 2.1. ) | klo 16.30-17.30 | Veera | 239 € |
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto
Saatat myös pitää...
-
Rally-toko
Pentu-rallykurssi 10 krt
265,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.265,00 € -
Arjen taidot
Arjen tottelevaisuuskurssi
116,00 € – 129,00 €Price range: 116,00 € through 129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.116,00 € – 129,00 €Price range: 116,00 € through 129,00 € -
Toko
Pentujen tokokurssi 10 krt
265,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.265,00 € -
Arjen taidot
TEHOTUNTI: pentujen luoksetulo ja rauhoittuminen
27,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.27,00 € -
Arjen taidot
Pentueskari
107,00 € – 119,00 €Price range: 107,00 € through 119,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.107,00 € – 119,00 €Price range: 107,00 € through 119,00 € -
Arjen taidot
Pentukurssi
116,00 € – 129,00 €Price range: 116,00 € through 129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.116,00 € – 129,00 €Price range: 116,00 € through 129,00 € -
Arjen taidot
TEHOTUNTI: pennut (n. 3-12 kk): Hihnakäytös
24,00 € – 27,00 €Price range: 24,00 € through 27,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.24,00 € – 27,00 €Price range: 24,00 € through 27,00 €
Tutustu myös
-
Näyttely
Näyttelykurssi pennuille
116,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.116,00 € -
Koiratanssi
Koiratanssin alkeiskurssi
129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.129,00 € -
Arjen taidot
Hihnakurssi
129,00 €Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.129,00 €