Hihnakurssin jatkokurssi

96,00 

Kurssin sisältö

Hihnakurssin jatkokurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka ovat jo käyneet hihnakurssin. Hihnakurssin jatkokurssilla jatketaan kauniin hihnakäytöksen harjoittelua, mutta harjoituksiin lisätään haastetta esimerkiksi harjoittelemalla ulkona ja suuremmassa häiriössä. Kurssilla päästään myös keskittymään enemmän yksilön ohjaamiseen ja kehittymiseen, sillä tällä kurssilla on vain 4 koirakkoa.

Kurssi sisältää 4 harjoituskertaa. Harjoituksia tehdään yksittäin ja ryhmässä. Suurimmaksi osaksi harjoitukset toteutetaan ulkona Koirakoutsiareenan ympäristössä, mutta tarvittaessa harjoittelua voidaan toteuttaa myös hallissa sisätiloissa. Kurssille otetaan enintään 4  koirakkoa.

Perheenjäsenet saavat tulla ilmaiseksi seuraamaan koulutusta, jotta kaikki koiran ihmisystävät osaavat toimia samalla tavoin koiran kanssa liikkuessaan!

 

Jatkokurssit

Hihnakurssien jälkeen voit jatkaa halutessasi arjen taitojen harjoittelua esimerkiksi arjen tottelevaisuuskurssilla. Huomaa lisäksi OHITUSKURSSI! Lisäksi järjestämme tehotunteja, eli yksittäisiä irtotunteja esimerkiksi hihnakäytöksestä, ohituskoulusta ja luoksetulosta. Voit myös aloittaa harrastamaan esimerkiksi TOKOa alkeiskurssilla tai rally-tokoa alkeiskurssilla.

Vaihtoehdot
Pe klo 17:30-18:3025.11.-16.12.Katja96 €
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto
Poista

Kerro hieman koirastasi ja taustastasi niin kouluttajamme pystyy suunnittelemaan kurssikerrat mahdollisimman hyvin kurssilaisia palveleviksi