
Hihnakurssin jatkokurssi
Kurssin sisältö
Hihnakurssin jatkokurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka ovat jo käyneet hihnakurssin tai osaavat pääsääntöisesti kulkea hihnassa kauniisti. Hihnakurssin jatkokurssilla jatketaan kauniin hihnakäytöksen harjoittelua, mutta harjoituksiin lisätään haastetta esimerkiksi harjoittelemalla ulkona ja suuremmassa häiriössä. Kurssilla päästään myös keskittymään enemmän yksilön ohjaamiseen ja kehittymiseen, sillä tällä kurssilla on vain 4 koirakkoa.
Kurssi sisältää 4 harjoituskertaa. Harjoituksia tehdään yksittäin ja ryhmässä. Suurimmaksi osaksi harjoitukset toteutetaan ulkona Koirakoutsiareenan ympäristössä, mutta tarvittaessa ja sääolosuhteiden niin vaatiessa harjoittelua voidaan toteuttaa myös hallissa sisätiloissa. Kurssille otetaan enintään 4 koirakkoa.
Perheenjäsenet saavat tulla ilmaiseksi seuraamaan koulutusta, jotta kaikki koiran ihmisystävät osaavat toimia samalla tavoin koiran kanssa liikkuessaan!
Jatkokurssit
Hihnakurssien jälkeen voit jatkaa halutessasi arjen taitojen harjoittelua esimerkiksi arjen tottelevaisuuskurssilla. Huomaa lisäksi OHITUSKURSSI! Lisäksi järjestämme tehotunteja, eli yksittäisiä irtotunteja esimerkiksi hihnakäytöksestä, ohituskoulusta ja luoksetulosta. Voit myös aloittaa harrastamaan esimerkiksi TOKOa alkeiskurssilla tai rally-tokoa alkeiskurssilla.