HARRASTUSVALKKU

22,00 440,00 

Koulutuksen sisältö

Arjen taitojen peruskurssimme, kuten pentukurssi tai arjen tottelevaisuuskurssi, ovat loistavia paikkoja harjoitella yhteiselämän taitoja ja yhteisiä pelisääntöjä. Taitojen harjoittelua kannattaa kuitenkin jatkaa kurssin jälkeenkin ja siten kehittää koiran taitoja ja yhteistä suhdetta yhä syvemmäksi, jotta yhteiselämä on mahdollisimman sujuvaa ja mukavaa.

Tarjoamme nyt täysin uuden mahdollisuuden jo opittujen taitojen kehittämiselle ja syventämiselle, mutta myös uusien taitojen oppimiselle harrastusvalkussa! Harrastusvalkku on pentukurssin tai arjen tottelevaisuuskurssin käyneille suunnattu jatkoryhmä, jossa jatketaan perustottelevaisuuden harjoittelua, arjen taitojen harjoittelua kuten hihnakäytös, ohitukset ja kontakti sekä vahvistetaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Koulutuksessa harjoitellaan myös eri harrastuslajien perustaitoja, osallistujien toiveiden mukaan.

 

Haluatko mukaan harrastusvalkkuun?
  • Harrastusvalkkuun pääsee mukaan varaamalla paikan sähköpostitse: koirakoutsi@netti.fi
  • Voit toivoa, mihin ryhmään haluaisit mukaan tai me voimme suositella sinulle ryhmää, jossa olisi vapaa paikka
  • Ryhmäpaikka varataan sinulle koko kaudeksi (tai jo aloitat keskellä kautta niin koko loppukaudeksi)

Harrastusvalkkuryhmät kokoontuvat kerran viikossa ja koulutus suunnitellaan sillä ajatuksella, että koirakko on mukana ryhmässä koko kauden ajan. Jos ette halua olla mukana ryhmässä koko kautta, paikan voi irtisanoa kesken kauden, kunhan asiasta ilmoittaa sähköpostitse vähintään 2 viikkoa etukäteen. Näin saamme mahdollisesti vapautuvat paikat tarjottua muille kiinnostuneille.

Ryhmään otetaan enintään 5 koirakkoa/ryhmä. Paikka ryhmään varataan aina ensin sähköpostitse(koirakoutsi@netti.fi)  ja ryhmään voi tulla mukaan kun paikkasi on vahvistettu sähköpostitse.

 

Kaudet

Viikoittain kokoontuvat ryhmät:

to klo 16-17 Saila
su klo 16-17 Viivi

ryhmät kokoontuvat viikoilla 2-22, eli kevätkauteen kuuluu yhteensä 21 koulutuskertaa

 

Maksut

Arjen taitojen kausiryhmät kokoontuvat kerran viikossa, ja ryhmäpaikasta maksetaan seuraavien vaihtoehtojen mukaan:

  1. Koko kausimaksu edullisemmalla hinnalla ennen kauden alkua
  2. Kausimaksu maksetaan erissä, eli kerran kuukaudessa 88 euroa (toukokuu 110 euroa).

Erissä maksettaessa kuukausittain maksetaan 88 euroa, joka kattaa 4 koulutuskertaa (treenikerrat vaihtelevat 3-5 per kuukausi, mutta tasoittuvat kauden edetessä ja kaikille tulee yhteensä luvattu määrä koulutuskertoja, jos on mukana koko kauden). Toukokuussa hinta on 110 euroa ja se kattaa 5 koulutuskertaa. Näin saadaan myös kuukausittain maksaville se 21 kertaa kokonaisuudessaan.

 

Edut

Arjen taitojen kausiryhmäläisille kuuluu valmennusryhmäläisten etu, eli edullinen hinta hallia vuokratessa, myös kesäkaudella.

 

Infoa seuraaviin tilanteisiin:
Jos sairastut, et pääse koulutuskerralle tai haluat irtisanoa paikkanne
  • Kausimaksulla kouluttautuvat eivät voi perua yksittäisiä koulutuskertoja eli jos et jonain kertana pääse paikalle, voit myydä tai vaihtaa ko. kertaa Koirakoutsin Facebook-sivustolla.  Jos myyt paikkasi eteenpäin, varmistathan että paikkasi ostavan henkilön koira soveltuu ryhmäkoulutukseen halliolosuhteissa. Paikan ostava henkilö voi olla Koirakoutsin asiakas tai muu tuttusi, joka on jo harjoitellut jossain koulutuksessa arjen taitoja koiransa kanssa. Harrastusvalkkuun osallistuvan koiran ei tule olla ongelmakäytöksinen, kuten aggressiivinen tai toisia päin hyökkäävä tai äärimmäisen arka.
  • Jos ryhmän vakiokouluttaja on jonain kertana poissa/sairaana, muut kouluttajamme tuuraavat häntä.
  • Jos valkkuryhmäläinen haluaa lopettaa kesken kauden, siitä tulee ilmoittaa vähintään kahta viikkoa aiemmin Kristalle sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi. Jo maksettuja maksuja ei palauteta ilman perusteltua syytä, mutta koulutuskertoja voi toki edelleen myydä jos niitä on jäänyt jäljelle. Jos koira tai ohjaaja sairastuu pitkäaikaisesti, niin lääkärintodistusta vastaan voidaan tietysti sopia muista järjestelyistä!
  • Juoksunartut voivat treenata normaalisti ryhmän mukana pöksyt jalassa.
Tällä hetkellä ryhmissä on tilaa keväälle 2024

 

 

Miten ilmoittaudun mukaan?

Paikka ryhmään varataan lähettämällä sähköpostia (koirakoutsi@netti.fi).

Vaihtoehdot
Tammikuu88,00 
Helmikuu88,00 
Maaliskuu88,00 
Huhtikuu88,00 
Toukokuu110,00 
Kesäkuu88,00 
Elokuu88,00 
Syyskuu88,00 
Lokakuu88,00 
Marraskuu88,00 
Joulukuu88,00 
1 koulutuskerta (vain kesken kautta aloittaville)22 €
2 koulutuskertaa (vain kesken kautta aloittaville)44 €
3 koulutuskertaa (vain kesken kautta aloittaville)66 €
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto
Poista