
Arjen taitojen jatkokurssi
21,50 € – 420,00 €
Koulutuksen sisältö
Arjen taitojen peruskurssimme, kuten pentukurssi tai arjen tottelevaisuuskurssi, ovat loistavia paikkoja harjoitella yhteiselämän taitoja ja yhteisiä pelisääntöjä. Taitojen harjoittelua kannattaa kuitenkin jatkaa kurssin jälkeenkin ja siten kehittää koiran taitoja ja yhteistä suhdetta yhä syvemmäksi, jotta yhteiselämä on mahdollisimman sujuvaa ja mukavaa.
Tarjoamme nyt täysin uuden mahdollisuuden jo opittujen taitojen kehittämiselle ja syventämiselle, mutta myös uusien taitojen oppimiselle arjen taitojen jatkokurssilla! Arjen taitojen jatkokurssi on pentukurssin tai arjen tottelevaisuuskurssin käyneille suunnattu jatkokurssi, jolla jatketaan perustottelevaisuuden harjoittelua, arjen taitojen harjoittelua kuten hihnakäytös, ohitukset ja kontakti sekä vahvistetaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Koulutuksessa on myös mahdollisuus harjoitella esimerkiksi TOKOn alokasluokan pohjataitoja. Koulutus sopii myös koiran aktivoinniksi, sillä koulutuksissa puretaan sallituin keinoin koiran energiaa.
Haluatko mukaan arjen taitojen jatkokurssille?
- Arjen taitojen jatkokurssille pääsee mukaan varaamalla paikan sähköpostitse: koirakoutsi@netti.fi
- Voit toivoa, mihin ryhmään haluaisit mukaan tai me voimme suositella sinulle ryhmää, jossa olisi vapaa paikka
- Ryhmäpaikka varataan sinulle koko kaudeksi (tai jo aloitat keskellä kautta niin koko loppukaudeksi)
Arjen taitojen jatkokurssin ryhmät kokoontuvat koko kauden ja koulutus suunnitellaan sillä ajatuksella, että koirakko on mukana ryhmässä koko kauden ajan. Jos ette halua olla mukana ryhmässä koko kautta, paikan voi irtisanoa kesken kauden, kunhan asiasta ilmoittaa sähköpostitse vähintään 2 viikkoa etukäteen. Näin saamme mahdollisesti vapautuvat paikat tarjottua muille kiinnostuneille.
Ryhmään otetaan enintään 5 koirakkoa/ryhmä. Paikka ryhmään varataan aina ensin sähköpostitse(koirakoutsi@netti.fi) ja ryhmään voi tulla mukaan kun paikkasi on vahvistettu sähköpostitse.
Kaudet
Kevätkausi viikot 2-21
Kesäkausi viikot 22-31
Maksut
Arjen taitojen jatkokurssin ryhmät kokoontuvat kerran viikossa, ja ryhmäpaikasta maksetaan seuraavien vaihtoehtojen mukaan:
- Koko kausimaksu edullisemmalla hinnalla ennen kauden alkua
- Kausimaksu maksetaan erissä, eli kerran kuukaudessa 86 euroa.
Erissä maksettaessa kuukausittain maksetaan 86 euroa, joka kattaa 4 koulutuskertaa (treenikerrat vaihtelevat 3-5 per kuukausi, mutta tasoittuvat kauden edetessä ja kaikille tulee yhteensä luvattu määrä koulutuskertoja, jos on mukana koko kauden).
Edut
Arjen taitojen jatkokurssilaisille kuuluu valmennusryhmäläisten etu, eli edullinen hinta hallia vuokratessa, myös kesäkaudella.
Infoa seuraaviin tilanteisiin:
Jos sairastut, et pääse koulutuskerralle tai haluat irtisanoa paikkanne
- Kausimaksulla kouluttautuvat eivät voi perua yksittäisiä koulutuskertoja eli jos et jonain kertana pääse paikalle, voit myydä tai vaihtaa ko. kertaa Koirakoutsin Facebook-sivustolla. Jos myyt paikkasi eteenpäin, varmistathan että paikkasi ostavan henkilön koira soveltuu ryhmäkoulutukseen halliolosuhteissa. Paikan ostava henkilö voi olla Koirakoutsin asiakas tai muu tuttusi, joka on jo harjoitellut jossain koulutuksessa arjen taitoja koiransa kanssa. Arjen taitojen jatkokurssille osallistuvan koiran ei tule olla ongelmakäytöksinen, kuten aggressiivinen tai toisia päin hyökkäävä tai äärimmäisen arka.
- Jos ryhmän vakiokouluttaja on jonain kertana poissa/sairaana, muut kouluttajamme tuuraavat häntä.
- Jos kausipaikkalainen haluaa lopettaa kesken kauden, siitä tulee ilmoittaa vähintään kahta viikkoa aiemmin Kristalle sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi. Jo maksettuja maksuja ei palauteta ilman perusteltua syytä, mutta koulutuskertoja voi toki edelleen myydä jos niitä on jäänyt jäljelle. Jos koira tai ohjaaja sairastuu pitkäaikaisesti, niin lääkärintodistusta vastaan voidaan tietysti sopia muista järjestelyistä!
- Juoksunartut voivat treenata normaalisti ryhmän mukana pöksyt jalassa.
Tällä hetkellä seuraavissa ryhmissä on tilaa keväällä 2023
Kesäkaudelle to klo 18-19, kouluttajana Saila
Ilmoittauduthan mukaan aina ensin sähköpostitse, eli laita viestiä koirakoutsi@netti.fi, jos haluatte tulla mukaan ryhmään.
Miten ilmoittaudun mukaan?
Paikka ryhmään varataan lähettämällä sähköpostia (koirakoutsi@netti.fi).
Vaihtoehdot
Tammikuu | 86,00 € |
Helmikuu | 86,00 € |
Maaliskuu | 86,00 € |
Huhtikuu | 86,00 € |
Toukokuu | 86,00 € |
Kesäkuu | 86,00 € |
Elokuu | 86,00 € |
Syyskuu | 86,00 € |
Lokakuu | 86,00 € |
Marraskuu | 86,00 € |
Joulukuu | 86,00 € |
1 koulutuskerta (vain kesken kautta aloittaville) | 21,50 € |
2 koulutuskertaa (vain kesken kautta aloittaville) | 43,00 € |
3 koulutuskertaa (vain kesken kautta aloittaville) | 64,50 € |
Kesäkausi maksu 15.6. mennessä | 210 € |
Kesäkausi 1kk maksu 15.6. mennessä | 105 € |
Kesäkausi, koko kauden ½ erä, maksu 15.6 mennessä | 105,00 € |