
Tiina Åberg
Tiinalla on vuosikymmenten koirakokemus, sillä hänellä on aina ollut koiria, joiden kanssa on puuhattu monenmoista. Hän on kouluttautunut koirahieroja, joka haluaa ymmärtää koiraa kokonaisuutena, eli esimerkiksi miten rakenne ja koiran lihaskunto vaikuttavat liikkumiseen sekä mahdollisuuksiin.
Tiinalla on ollut vuodesta 1993 lähtien berninpaimenkoiria, joiden kanssa on treenattu Koirakoutsilla jo yli 10 vuotta. Päälajina on ollut rally-toko, jossa Tiina on kilpaillut kaikissa luokissa ja hän kokee lajin eniten omakseen. Rally-tokon lisäksi Tiina on käynyt ahkerasti näyttelyissä ja nykyään kotoa löytyy berni, joka on valinnut lajikseen TOKOn.
Tiina kertoo kouluttamisesta:
Kouluttajana koitan ymmärtää koiraa ja löytää vastauksia yksilöllisesti. Koiranomistajana ymmärrys oman koiran ominaisuuksista avaa mahdollisuuksia eteenpäin. Oli laji mikä tahansa, koiralla on oikeus valmentautua ja valmistautua siihen ennen suorituksia. Nähdään hallilla!
