
Ilona Jahkola
Ilona on koulutukseltaan eläintenhoitaja, opinnoissa painoitus on ollut koirien käyttäytymisessä. Lisäksi hän on kouluttautunut kennelliiton arkitottelevaisuusohjaajaksi ja hänen erityisosaamisensa painottuukin nimenomaan arjen taitoihin ja käyttäytymiskoulutukseen, esimerkiksi reaktiivisten ja arkojen koirien tukemiseen. Ilonalla on laaja kokemus erilaisten koirien kanssa toimimisesta ja hänellä on kokemusta esimerkiksi projektikoirien kouluttamisesta. Ilonan koirakaverina on Tosca-sheltti, jonka kanssa on harjoiteltu useampaa lajia ja erityisesti Ilonan sydäntä on lähellä etsintälajit ja tottis. Ilona on kaksikielinen, eli koulutus onnistuu pyydettäessä myös ruotsiksi!
Ilona kertoo kouluttamisesta:
“Oli tavoitteena sitten kisaaminen, harrastaminen tai arkikäytös niin pidän yhdessä tekemisen iloa kaikista tärkeimpänä. Koulutuksen tulee olla myönteistä molemmille osapuolille ja itse koulutus tapahtuman rento. Pyrin koulutuksissa siihen että koiralle kerrotaan mitä ja miten toivottu käytös tehdään, eikä sitä mitä ei saa tehdä. Korostan mielentilan merkitystä ja sitä että kouluttaminen olisi hauskaa ja motivoivaa, niin koiralle kuin ohjaajalle.”