Eden Salmi
Eden on pian valmistuva eläintenkouluttaja, joka on kerryttänyt osaamista myös arkitottelevaisuuden, tokon ja rally-tokon koulutusohjaajakursseilla. Omien koiriensa kanssa Eden harrastaa pääsääntöisesti tokoa, rallya sekä nosea, mutta eri lajien kokeileminen kuuluu myös harrastuksiin. Harrastuskavereina Edenillä on schapendoes sekä ongelmakoirana kotia vaihtanut labradorinnoutaja. Kouluttaminen on Edenille intohimo ja hän tekeekin työtään suurella rakkaudella.
Eden kertoo kouluttamisesta:
Harrastuksissa tärkeintä on nauttia niistä. Haluan kouluttamisellani lisätä sekä ohjaajan että koiran hyvinvointia ja parantaa heidän välistä suhdettaan. Tunneilleni mahtuu mukaan uuden oppimisen lisäksi siis myös nauramista!






