Rauhaa ja rentoutta -kurssi 3 krt

Hintaluokka: 72,00 € - 80,00 €

 

Koulutuksen kuvaus

Rauhaa ja rentoutta -kurssin aikana harjoitellaan itsehillintää ja rauhoittumista kunkin koiran lähtötason mukaisesti. Koulutuksessa etsitään kullekin koiralle sopiva tapa löytää tasapaino ympäristön kanssa, oman ohjaajansa tukemana. Lisäksi opetellaan vuoroin nostamaan ja laskemaan koiran viretilaa siten, että onnistumiselle luodaan hyvät edellytykset!

 

Tällä kurssilla opitte:

  • Rentoutta kotiin: Kuinka rauhoittua kotona
  • Rauhallisuutta ulkoiluun: Rauhoittumisen taito myös ulkona ja uusissa paikoissa
  • Kiihdyttävissä tilanteissa maltin säilyttäminen: Esimerkiksi vieraan ihmisen kohtaamisessa tai ohituksissa
  • Ohjaajan rooli: Kuinka voit auttaa koiraasi rauhoittumaan

Mukaan tarvitset koiralle oman alustan, kuten viltin tai pedin. Hallilla on myös jalallisia petejä, joita voit lainata. Ota niidenkin kanssa kuitenkin oma viltti mukaan!

 

Kenelle koulutus sopii?

Koulutus sopii kaikenikäisille koirille, joilla on ongelmia arjen tai harrastuksien rauhoittumisen kanssa. Rauhattomuus voi esiintyä ääntelynä, vaelteluna tai puremisena ja lahkeissa roikkumisena.

Koulutuksen sisältö

Harjoituskertoja on 3, kesto n. 60 minuuttia.
Ryhmäkoko enintään 4 koirakkoa.

(HUOM! Tarkistathan myös roskapostin, jos tilausvahvistusta ei meinaa löytyä)

Tämän lisäksi muistutamme, että perheenjäsenet ovat aina tervetulleita seuraamaan koulutuksia, ihan ilmaiseksi!

Asiakasetu

Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran.  Voit varata paikkasi ylimääräiselle koulutuskerralle/korvauskerralle täältä.

Jatkokurssit

Rauhoittumiskurssin jälkeen voit jatkaa halutessasi arjen taitojen harjoittelua esimerkiksi arjen tottelevaisuuskurssilla.Lisäksi järjestämme tehotunteja, eli yksittäisiä irtotunteja esimerkiksi hihnakäytöksestäohituksista ja luoksetulosta.

 

Vaihtoehdot
ti 14.7.-28.7.klo 18.30-19.30Csilla80 €
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto